Motellielämää

New Mexicon osavaltio jäi taaksepäin ja sitä myöten myös autiomaamaisemat. Vanhaa Route 66 -reittiä noudatteleva I 40 -moottoritie johdatti meidät Texasin osavaltion kautta Oklahomaan, Oklahoma Cityyn. Kovin paljoa nähtävää matkan varrella ei ole. Ja ne harvatkin "nähtävyydet" ovat joskus hyvin kliseisiä. Jokin pikkukylä yrittää ottaa kaiken irti esimerkiksi jostain asteroidin tekemästä kraaterista tai sitten jotakin tällaista kuin Amarillossa oleva "Cadillac Ranch".

Cadillac Ranch

Tässä vaiheessa, kun olemme edenneet suunnilleen matkan puoliväliin, on hyvä kertoa kuljettajan näkökulmasta autoilukokemuksia. Takana siis n. 2200 mailia ajamista, suurin osa moottoriteitä pitkin. Moottoritiet ovat pääsääntöisesti kaksikaistaa suuntaansa, aivan kuin Suomessakin. Sen sijaan suurempien kaupunkien liittymissä voi kaistoja olla jopa seitsemän rinnakkain. Opasteet ovat selkeitä, mutta hyvä autonavigaattori on erittäin pätevä apuväline (Meillä lainassa vanhemmiltani TomTom Go950).

Ajaminen ei ole myöskään rankkaa, vaikka etenisi päivässä 450 mailiakin, tiet ovat hyväkuntoisia, perustasoisia taukopaikkoja on tarjolla muutamankymmenen mailin välein. Tietysti ajamiseen vaikuttaa se, että on käytössä pätevä kulkuväline, meillä Chevrolet Tahoe, vm. 2010, 5,3 -litrainen 320 hevosvoimaisella V8 -moottorilla, ei olla vielä keksitty mitään, mitä varustelusta puuttuisi... Auton matkamittarissa oli sen saadessamme vain 2227 mailia, "tavoitteena" siis lähes kolminkertaistaa mailit matkamme aikana...

Nopeusrajoitukset vaihtelevat 60-75 mph, yleisesti liikenne etenee noin 5 mph kovempaa kuin rajoitus on. Liikennekäyttäytyminen on erittäin siistiä, törkeitä ylinopeuksia tai mitään vaaratilanteita ei ole näkynyt. Liikennettä myös valvotaan, Highway Patrolin tai State Trooperin partiot oikeasti näkyvät tien sivussa ja ovat erittäin tehokas pelote. Tietyömaa-alueiden kohdalla muistutetaan erityisesti, että ylinopeudesta saa tuplasakot. Rekkoja on liikenteessä paljon, ne ovat komeita, ja ne kulkevat lujaa, osa jopa 80 mph, eli lähes 130 kmh.

Kaupunkialueella ajamisessa ei ole mitään kovin ihmeellistä, muutamia suomalaiseen liikenteeseen olevia eroja ovat esimerkiksi se, että oikealle saa kääntyä punaisen valon palaessa, tietysti väistämisvelvollisena risteävälle liikenteelle. Yleistä on myös risteykset, jossa on kaikkiin neljään suuntaan STOP-merkit. Näissä risteyksissä ajojärjestys määräytyy niin, että risteykseen ensimmäisenä saapuva ja pysähtyvä saa ajovuoron ensimmäisenä. Myös piha-alueilta poistuttaessa on yleisesti STOP-merkki. Tasa-arvoisia risteyksiä ei siis taida olla, yksinkertaista ja toimivaa.

Näinkin pitkää automatkaa, kun ollaan tekemässä, ei pitkistä moottoritiematkoista selviä ilman useampaa pysähdystä. Motellit tarjoavat hyvän ja siistin taukopaikan aina yöksi. Motelleja on sekä "keskellä ei mitään" että etenkin suurten kaupunkien lähettyvillä. Hinnat eivät ole päätähuimaavia, n. 30 $ / yö / hlö. Sillä summalla saa siistin leveän hyvän jenkkivuoteen, siistin kylpyhuoneen sekä yleensä myös jääkaapin, mikroaaltouunin, kahvinkeittimen yms. "perusjuttuja".

Motellihuoneemme Oklahoma Cityssä

Ja vielä ehkä yksi tärkeä juttu, mikä lomalla on mukavaa, kaunis sää nimittäin. Lämpötila on ollut käytännössä kaiken aikaa n. 80-90 (suunnilleen 25-33 astetta celsiusta) fahrenheitia eli hyvin lämmintä. Kuumimmillaan on lämpömittari näyttänyt 100 fahrenheitiakin (n. 37 celsiusta muistaakseni). Sinistä lähes pilvetöntä taivasta on ollut kiva katsella, joitakin pilvenhattaroita taivaalla silloin tällöin.

Täältä matkamme jatkuu huomenna Texasiin, Dallasiin. Ajomatkaa sinne täältä vain n. 210 mailila. Dallasissa olemme perillä kaksi yötä.

t: Wille

Grand Canyon etc.

Los Angelesista matka jatkui kohti itää Route 66 -tien jälkiä seuraillen. Maisema muuttui hyvin pian rutikuivaksi ja kuumaksi autiomaaksi, jota on nyt riittänyt kahden päivän ajomatkan verran. Kalifornia on vaihtunut Arizonaksi ja vielä New Mexicoksi. Edellisen yön vietimme Flagstaffissa ja nyt majoitumme kaupungissa, jonka nimi kuuluu ehdottomiin suosikkeihini amerikkalaisten paikannimien rikkaassa joukossa: Albuquerque. En tiedä, onko tässä kaupungissa mitään kovin erikoista, mutta kauniilta se näytti, kun laskeuduimme pimeässä moottoritietä pitkän matkaa alaspäin, ja kaupunki hohti valomerenä laaksossa.

Flagstaffista käsin kävimme tutustumassa Amerikan todelliseen must see -paikkaan eli Grand Canyoniin. Halusimme nähdä kanjonin sekä illalla että päiväsaikaan, joten ajoimme sinne hetkeksi jo maanantai-iltana. Se kannatti, sillä auringonlaskussa paikka oli vieläkin upeampi kuin tänään päivänvalossa. Tänään sitten vietimme kanjonilla pidemmän ajan; patikoimme muutaman kilometrin matkan kanjonin reunaa kulkevilla poluilla sekä ajoimme parhaita maisemareittejä kiertävillä busseilla. Pienikin patikkaretki kannatti, sillä paikan ainutlaatuisuuden ymmärsi niin paljon paremmin, kun kuunteli, haisteli ja koki ympäröivää luontoa.

Grand Canyonia on vaikea kuvailla sanoin. Kuvat välittävät melko hyvin sen, mistä on kysymys: kuiva, karu ja jylhä vajoama keskellä erämaata. Kuvista ei kuitenkaan ymmärrä tämän luonnonihmeen valtavuutta, eikä sitä tajua kunnolla edes pikaisella vierailulla: se on yli 400 kilometriä pitkä, leveimmillään lähes 30 kilometriä ja syvimmillään lähes 2 kilometriä. Kun seisoo kanjonin reunalla, yksinkertaisesti mykistyy sen valtavuuden edessä. Ehkä vaikuttavinta ja yllättävintä minulle oli se, että reunalla oli täysin tuuletonta ja rikkumattoman hiljaista. Kanjonia ympäröivä kansallispuisto on valtava, ja sinne katoavat suuretkin turistilaumat niin, että rauhaa riittää.

Seuraavassa muutamia kuvia kanjonilta:


Takana siis kaksi tiukkaa ajopäivää, huomenna edessä jälleen yksi. Tosin ajattelimme nukkua pitkään ja ajella juuri sellaisen matkan, mikä hyvältä tuntuu. Suuntana on joka tapauksessa Texas. Dallasiin tekisi mieli, mutta vielä huomenna sinne tuskin ehdimme.

Lopuksi vielä muutamia tunnelmakuvia tien päältä:


Siirryimme New Mexicoon tultaessa seuraavalle aikavyöhykkeelle, eli eroa Suomeen on nyt -9 tuntia. Siellä on siis aamu nyt, mutta me menetimme yhden tunnin, eli yöunistakin tulee lyhyemmät. Siispä hyvää päivänjatkoa sinne Suomeen, Amerikka nukkuu nyt.

t: Anni

L.A.

Los Angelesissa majoituimme ihastuttavaan 1920 -luvulla perustettuun hotelliin. Hotelli sijaitsi siis Los Angelesin piirikunnassa, Glendalen kaupungissa/kaupunginosassa.

Matkailijan ja erityisesti autonavigaattoria käyttävän on hyvä huomata, että esim. Hollywood ja Beverly Hills löytyvät omina "kaupunkeinaan", eivät siis Los Angelesin kohdalta. Ilman autoa eri kaupunginosien välillä liikkuminen ei olisi kovin helppoa, etäisyydet ovat 10-20 mailin välillä. Liikkuminen sujuu helposti autolla moottoriteitä pitkin, autoja on paljon, mutta sen ei pidä antaa hämätä, liikenne sujuu erittäin hienosti.

Los Angelesissa emme siis kovin montaa askelta ottaneet, keskityimme lähinnä kirjan "Suomalainen matkaopas, Kalifornia", perusteella ajelemaan kaikki pakolliset nähtävyydet läpi ja kuvaamaan autosta käsin suurimmalti osin.

Aamupala hoitui kätevästi viereisessä leipomokahvilassa:

Seuraavien katukylttien pitäisi sanoa jotakin, jos on televisiota ja elokuvia katsellut:

Tyypillisiä omakotitaloja Beverly Hillsin alueella:




Hollywoodin Walk of Fame (eli näyttelijöiden yms. nimiä kadun tähdissä):
Ja samalla kadulla paikka, jossa Oscar -patsaat jaetaan:
Ja tätä kylttiä varten pitikin ajella jonkin verran, että sai esteettömästi otettua kuvan:
Rantaelämää Santa Monican rannalla:
t: Wille

California Dreamin'

Täällä ollaan, toisella puolen palloa, lähes niin kaukana lännessä kuin mahdollista. Aikaero Suomeen 10 tuntia... Ajoimme eilen San Franciscosta tänne Los Angelesiin, jossa vietämme kaksi yötä. San Franciscossa olimme iltaisin sen verran väsyneitä, että blogin päivitys jäi, ja eilen saavuttuamme tänne internetyhteys ei toiminut. Nyt istun hotellin (joka on oikea löytö!) aulassa ja pidän peukkuja pystyssä, että yhteys toimii loppuun asti.

Seuraavassa siis päivitystä viime päivistä (varoitus, sisältää mm. runsaasti kuvia Golden Gate -sillasta!):

San Francisco oli kiireisen New Yorkin jälkeen ihanan rauhallinen ja rento kaupunki. Sää suosi meitä, ja pääsimme kokemaan Kalifornian kiireetöntä rantaelämää. San Francisco on uskomattoman mäkinen kaupunki, rakennettu ruutukaavaan korkeuseroista piittaamatta. Kadut nousevat ja laskevat jyrkissä kulmissa, ja tasaisella maalla jatkuvat silmänkantamattomiin. Rakennukset ovat ihania matalia viime vuosisadan vaihteen villoja. Kävelimme askelmittarin mukaan kaupungissa yhteensä lähemmäs 30 km, joten ei ihmekään, että iltaisin väsytti.

Ja se silta. Se on k-a-u-n-i-s. Iltaisin San Franciscon lahdelta hiipii sumu, jonka sillan taakse laskeva aurinko värjää hehkuvan kultaiseksi. Maagista...

Taustalla Alcatrazin vankilasaari.

Lomalla on kivaa!

Maailman mutkikkain katu

Cable Car.

Merileijonia loikoilemassa Fisherman's Wharfissa.

San Franciscosta starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää ja Los Angelesia. Ajelimme kaunista Highway 1 -tietä pitkin, joka kulkee Tyynenmeren rantaviivaa pitkin välillä vuorenrinteillä ja välillä aivan rannassa. Seuraavassa muutamia tunnelmakuvia matkalta:

Tahoe on iso, mutta on myönnettävä, että näin pitkillä matkoilla se on kyllä tilava, mukava ja turvallinen. Ja kun joka toisella vastaantulijalla on ihan yhtä iso auto, ei tunne oloaan edes kovin erikoiseksi.


Tänään ohjelmassa mm. Hollywood, Beverly Hills jne. Niistä lisää seuraavassa päivityksessä. Take care!

t: Anni