21 päivää, 19 osavaltiota, 7673 kilometriä, 840 litraa bensiiniä

...ja ainakin 1800 valokuvaa! Ja mittaamaton määrä kokemuksia ja muistoja.

Seuraavassa lyhyesti meidän molempien ajatuksia matkan varrelta (lukija voi arvailla, kumpi sanoi mitäkin):

Suihkut: kahdestatoista majapaikastamme kolmessa meillä oli todellisia vaikeuksia saada suihkua toimimaan. Mekanismi oli joka paikassa erilainen, eikä vettä pitkän pohdinnan jälkeenkään kuulunut. Ensimmäisellä kerralla jouduimme peseytymään hieman soveltaen (ja lähtöaamuna huomasimme motellin vastaanotossa ohjeet suihkun käytöstä), toisella kerralla kysyimme respasta apua ja kolmannella saimme suihkun toimimaan toisen kerran kokemuksen perusteella. Loppujen lopuksi saimme oikein hyvät suihkut, mutta ihmetyttää kyllä, miten amerikkalaisetkaan osaavat käyttää suihkuja, kun ne tuntuvat toimivan joka paikassa aivan eri lailla...

Vessat: olivat yleisesti ottaen erittäin hyvin varusteltuja ja siistejä, mikä suomalaiseen standardiin tottuneelle oli iloinen yllätys. Vessoja löytyi helposti joka paikasta, missä kävimme. Ne olivat myös poikkeuksetta maksuttomia. Viemärijärjestelmässä tosin taitaisi olla parantamisen varaa joka puolella maata, sillä pönttö on melkoisen helppo saada tukkoon...

Sängyt: joka paikassa meitä odotti superleveä ja hyvät unet antava jenkkisänky. Ei puhettakaan epämukavista ja löysistä vaahtomuovilötköistä! Peitot tosin olivat hämmentäviä viltti ja lakana -yhdistelmiä...

Kahvilat ja ravintolat: palvelu pelasi nopeasti ja ystävällisesti, ja saimme maukasta ruokaa joka paikassa. Hämmennystä aiheutti tarjoilijoiden jatkuva ravaaminen kyselemässä, onko kaikki varmasti hyvin sekä käytäntö, jonka mukaan palvelupalkkio ei sisälly laskuun. Lisäsimme loppusummaan yleensä n. 10-20 prosenttia päälle, ja ilmeisesti se oli tarpeeksi, koska kukaan ei juossut perään...

Rahankäyttö ja kortilla maksaminen: Hintojen vertaileminen Suomeen nähden ei ollut aina helppoa. Hyllyn reunassa olevaan näennäisesti edulliseen hintaan tulee päälle vero, eikä hintaero enää olekaan kovin suuri sen jälkeen. Kortti kävi maksuvälineenä joka puolella. Suomessa olimme juuri jo oppineet, että pankki-/luottokortin PIN-koodi tulee osata ulkoa, koska sillä varmennetaan maksaminen yhä enenevässä määrin. Täällä kuitenkin oli käytössä sähköinen allekirjoitus kirjoitusalustalle, perinteinen allekirjoitus kuittiin tai ei varmennusta ollenkaan.

Autoilu ja liikenne: Autoilukulttuuri on ystävällinen, tilaa antava, muut liikenteessä olijat huomioiva. Edellä sanottu pätee sekä jalankulkijana että autoilijana liikenteessä ollessa. Suuren ajomäärän huomioon ottaen emme nähneet kuin muutaman törkeän ylinopeuden moottoritiellä, niistäkin kaksi oli vähän matkan päässä poliisin pysäyttäminä. Valvonta siis toimii ja ilmeisesti tiukan valvonnan ansiosta kuri säilyy muutenkin. Tämän matkan jälkeen voin uskoa selviäväni melkein missä vaan auton kanssa. Jälkeen päin ajatellen täytyy todeta ajosuunnan länsirannikolta itään päin olleen oivallinen valinta, sillä ikävästi matalalta illallla häikäisevä aurinko ei ollut ongelmanamme. Matkan päätepiste, Manhattan, oli kyllä ahdistava, selvisimme kuitenkin noin kahdeksan korttelin matkan Keski-Manhattanilla ilman vaaratilanteita. Sunnuntain puolipäivän ajankohta oli ilmeisesti hiljainen verrattuna arkiaamun liikenteeseen.

Manhattan 42. katu Tahoen sisältä kuvattuna

Ihmiset: kohtasimme lähes poikkeuksetta ystävällisiä, avuliaita ja mukavia ihmisiä. Usein sanotaan, että amerikkalainen ystävällisyys on teeskentelyä eikä samalla lailla aitoa kuin vaikka suomalaisten. Luulen kuitenkin, että kyse on enemmänkin tavasta, jolla kussakin kulttuurissa on totuttu kohtelemaan toisia ihmisiä, eikä siten voi yksiselitteisesti sanoa yhden tavan olevan parempi kuin toinen. Meille jäi kuitenkin hyvin lämmin ja miellyttävä kuva tapaamistamme amerikkalaisista.

Yhdysvallat: tunnustan, että minulla on aina ollut vähän negatiivinen kuva Amerikasta maana, jossa suuri osa ihmisistä on tyhmiä ja tietämättömiä, asioihin fanaattisesti suhtautuvia sotahulluja patriootteja. Siksikin odotin tätä matkaa, jotta saisin muodostaa uudelleen kuvani USA:sta. Olinkin yllättynyt siitä, miten vähän mitään totaalisen omituista kohtasimme kolmen viikon aikana, siis mitään sellaista, mikä ei selittyisi normaalina kulttuurierona. Emme tietenkään olleet syvällisemmin tekemisissä amerikkalaisten kanssa tai päässeet kurkistamaan syvemmälle yhteiskuntaan, ja muutenkin kolmen viikon perusteella on mahdotonta sanoa mitään kovin pätevää. Itse ehkä ymmärsin olennaisimpana asiana sen, että amerikkalaisen isänmaallisuuden ja ylpeyden takana ei ole (vain) tietämättömyyttä muusta maailmasta, vaan se perustuu ennen muuta siihen, että amerikkalaisilla on maa, josta he voivat ja saavat oikeasti ollakin ylpeitä.

Lopuksi vielä matkasta yleisesti: olemme erittäin tyytyväisiä matkaan kokonaisuudessaan. Huolellinen etukäteissuunnittelu kannatti - aikataulu piti muttei ollut liian tiukka, ajomatkat olivat sopivan mittaisia, näimme ja koimme ne paikat, jotka halusimme, pysyimme budjetissa ja ennen kaikkea pystyimme nauttimaan matkasta paikan päällä, kun suuntaviivat olivat selvillä. Selvisimme kolme viikkoa (siis ainakin tänne JFK:lle asti) täysin ilman ikävyyksiä - ei kadonneita tavaroita, ei vatsavaivoja, ei mitään! Pieni kurkkukipu ja nenän tukkoisuus (johtunee tehokkaista ilmastointilaitteista joka puolella) vaivasi loppupäivistä, mutta muuten kaikki sujui kerta kaikkiaan loistavasti! Väsyneinä mutta tyytyväisinä ja onnellisina nousemme kohta koneeseen, joka vie meidät ensin yön yli Lontooseen ja siitä sitten huomenna päivällä Helsinkiin.

Upea matka upeassa maassa (upeassa seurassa) - siinä se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Nyt on hyvä palata kotiin.

THE END

Streets of Philadelphia

Pitkän matkan viimeiseksi etapiksi olimme valinneet Philadelphian, kaupungin, joka sijaitsee Washington DC:n ja New Yorkin puolivälissä ja joka on jossain määrin jäänyt näiden "isoveljiensä" varjoon. "Philly" on Amerikan vanhimpia kaupunkeja ja entinen pääkaupunki, jossa Amerikan historian käännekohdista muistuttaviin maamerkkeihin törmää joka paikassa. Täällä on mm. allekirjoitettu itsenäisyysjulistus ja kirjoitettu perustuslaki, ommeltu ensimmäinen tähtilippu jne. Lisäksi moni laitos ja instituutio saa täällä kunnian kantaa etuliitettä "Amerikan ensimmäinen". Suomalaisen näkökulmasta kaupunki ei kuitenkaan ole kovin kuuluisa muusta kuin ehkä Bruce Springsteenin kappaleesta ja tv-sarjasta Cold Case. Niinpä meillä ei ollut juurikaan ennakko-odotuksia saapuessamme - hyvä niin, sillä Philly yllätti meidät sympaattisuudellaan.

Philadelphia muistuttaa rakennuskannaltaan toisaalta New Yorkia pilvenpiirtäjineen, mutta täällä niitä ei ole kuin muutaman korttelin verran. Rakennuskanta on muutenkin matalampaa - aikoinaan minkään rakennuksen korkeus ei saanut ylittää kaupungintalon tornin huipulla seisovan William Pennin, kaupungin perustajan, hatun korkeutta!

Toisaalta Philadelphian matalat, vanhat tiilirakennukset tuovat mieleen Englannin, mikä on toki ymmärrettävää, koska Euroopasta tulleet ensimmäiset uudisasukkaat asettuivat hyvin pitkälti näille main.
Kaupungin keskusta on juuri sopivan kokoinen käveltäväksi, joten vietimme päivän lähinnä vaellellen katuja sinne tänne, ihailimme kauniita rakennuksia ja poikkesimme tämän tästä viehättäviin pikku liikkeisiin, kahviloihin ja ravintoloihin, joita Philly on pullollaan. Vierailumme sattui lauantaipäivälle, joten kaupunkilaiset olivat lähteneet liikkeelle ja etenkin illalla ravintolat ja katukahvilat olivat täynnä rentoja ja tyylikkäitä ihmisiä. Philadelphiasta jäi kuva sympaattisena ja tyylikkäänä "pienenä suurkaupunkina", jossa voisi hyvin kuvitella itsekin asuvansa.

Ilta sujui matkatavaroiden kanssa pähkäillessä. Kolmen viikon reissaamisen jälkeen tavarat ovat aika levällään, ja pakkohan se on myöntää, että jotain on tullut ostettuakin... Olin jo etukäteen päättänyt hankkia matkan aikana lentolaukun, joka löytyi jo New Yorkista ja on osoittautunut oikein oivaksi hankinnaksi. Laukku on nyt täynnä kenkiä ynnä muuta painavaa, jotta ruumaan menevä matkalaukku olisi mahdollisimman kevyt. Kaikki alkaa olla viimeistä automatkaa vaille valmista. Huomenna sunnuntaina ajamme vielä n. 160 kilometrin matkan New Yorkiin, jätämme auton Manhattanille (jaiks!) ja hankkiudumme tavaroinemme JFK:lle. Lento lähtee 21.35 paikallista aikaa, Lontoossa olemme aamulla ja Helsingissä vihdoin maanantaina viiden maissa Suomen aikaa.

Tarkoituksenamme on vielä huomenna lennon lähtöä odotellessa kirjoitella jonkinlainen epilogi tälle matkakertomukselle - mitä koimme, mitä opimme, mitä tekisimme toisin jne. Tässä vaiheessa voi kuitenkin jo hyvillä mielin todeta, että takana on kolme supermahtavaa viikkoa upeassa maassa, josta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa. Odotamme kyllä jo paluuta omaan kotiin, koska kyllähän tien päällä oleminen kuluttaa. Mutta varmasti voi jo sanoa, että tähän maahan on palattava.

t: Anni

Hyvää juhannusta!

Matkallamme North Carolinasta tänne pääkaupunkiin Washington DC:hen halusimme ajella edelleen hieman pienempiä teitä ja nähdä enemmän ei niin kaupallista Amerikkaa. Katetut puusillat ovat harvinaisia, edelleen käytössä olevia oikeita siltoja. Yhden sellaisen läpi oli siis aivan pakko ajaa.

Katettu puusilta Virginian osavaltiossa

Washington DC on kaunis kaupunki, rakennukset ovat jossakin määrin eurooppalaistyylisiä, vanhoja, eikä kaupungin silhuettia ole pilattu pilvenpiirtäjillä. Kaupungille saapuessamme meitä hämmästytti valtaisa lukumäärä erilaisia poliiseja, polkupyörillä, pommikoirien kanssa, liittovaltion autoja ilman poliisitunnuksia ja tunnuksien kanssa, tavallisia kaupungin poliisiautoja jne. Valkoinen talo oli aidattu molemmin puolin pitkän matkan päästä ja ihmisiä hätisteltiin kauemmas aidatuilta alueilta.

Ruokaillessamme ravintolassa eilen n. klo 16 paikallista aikaa saimme seurata ikkunasta panssaroidun limusiinikulkueen menoa poliisisaattueen keskellä. Syy poikkeuksellisen laajoille turvatoimille oli helppo ymmärtää, kun hotellilla katsoimme uutisia: Venäjän presidentti Medvedev oli käymässä Washingtonissa ja he menivät Obaman kanssa autosaattueessa hampurilaisille Obaman suosikkipaikkaan.

Valkoinen talo etupihan puolelta

Taustalla Valkoinen talo takapihan puolelta kuvattuna

Washington Monument

Lincoln Memorialilta on pidetty monia historiallisia puheita, mm. Martin Luther Kingin "I Have a Dream".

Illalla ulkolämpötilan laskiessa ihmillisempiin lukemiin, noin 30 asteeseeen, kävimme vielä kävelemässä Arlington sotilashautausmaalla. Arlington on perustettu Yhdysvaltain sisällissodan uhreja varten. Sotia Yhdysvallat on käynyt paljon ja hautakiviä on siisteissä riveissä suuri määrä, hautapaikkoja kaiken kaikkiaan noin 300000. Me nautimme paikan arvokkaasta tunnelmasta ja kävimme erityisesti Kennedyjen haudalla ja Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä. Periamerikkalainen kaupallisuus tunkeutuu kuitenkin myös hautausmaalle asti: pysäköinti oli maksullinen ja hautausmaalla järjestetään kiertoajeluita turisteille.

Arlingtonin sotilashautausmaa, taustalla häämöttää Pentagon

Aamupalan jälkeen nostetaan taas matkalaukut autoon ja matka jatkuu Philadelphiaan. Ajelemme Atlantin rannikkoa myötäillen ja nautimme merellisestä tunnelmasta.

Hyvää juhannusta kaikille Suomeen!

t: Wille

Kohti pohjoista

New Orleans oli matkamme eteläisin kohde, josta aloitimme etenemisen pikku hiljaa kohti pohjoisempia itärannikon osavaltioita. Ajoimme Louisianasta Mississippin ja Alabaman halki Georgian Atlantaan, jossa vietimme yhden yön. Itse kaupunkiin emme oikein ehtineet ja jaksaneet tutustua, koska saavuimme vasta illalla. Pienen etukäteisselvittelyn ansiosta tiesimme kuitenkin, että Atlanta tunnetaan paitsi vuoden 1996 olympiakaupunkina (sekä tietysti Tuulen viemää -kirjasta!) myös CNN:n ja Coca-Colan kotipaikkana. Siispä vierailimme "Coca-Cola -maailmassa", joka oli kaikessa kaupallisuudessaan kuin valtava kokiksen mainos, mutta silti ihan hauska paikka viettää maanantai-ilta. Paikassa kerrottiin tietysti kokiksen historiasta - itse en ainakaan tiennyt, että tuo maailmankuulu juoma on keksitty jo vuonna 1886 - ja esiteltiin valtavaa määrää erilaista merkkiin liittyvää esineistöä. Hauskinta koko paikassa oli ehkä huone, jossa sai maistella Coca-Cola Companyn eri juomamerkkejä eri puolilta maailmaa. Paikassa toimi myös pieni kokistehdas, ja jokainen vieras sai mukaansa paikan päällä pullotetun erikoiskokoisen kokispullon.


Atlantasta suuntasimme kohti Appalakkien vuoristoa ja Pohjois-Carolinan osavaltiota. Vuorilla kulkee Blue Ridge Parkway -niminen 400 mailin mittainen maisemareitti, josta maistelimme muutaman kymmenen mailin mittaisen matkan. Muutenkin matka taittui tänään amerikkalaisten maaseutukylien halki edellisten päivien moottoriteiden sijaan. Eksyimmekin pikkuteillä muutamaan kertaan, kun navigaattori oli eri mieltä todellisuuden kanssa tai tie suljettu kivivyöryn takia. Pääsimme kuitenkin lopulta tämän illan määränpäähän, Valle Crucis -nimiseen pikkukylään vuorien keskellä.


Matkaa suunnitellessa päätimme, että haluamme ehdottomasti kokeilla periamerikkalaista majoitusmuotoa, bed&breakfast -majoitusta. Varasimme hyvissä ajoin etukäteen idylliseltä vaikuttavasta Baird's House -nimisestä paikasta huoneen, ja odotukset olivat korkealla. Onneksi meidän ei tarvinut pettyä; paikka on aivan ihana. Baird's House on 1700-luvun lopulta peräisin oleva vanha talo keskellä vuoria ja metsää kristallinkirkkaan Watauga-joen ääressä. Kävimme pienellä iltakävelyllä, ja sadan metrin päässä talosta näimme neljä peuraa joella juomassa...


Taloon on kunnostettu eri tyylisiä makuuhuoneita, joissa on omat kylpyhuoneet. Alakerrassa on lisäksi iso ruokailuhuone ja olohuone. Sisustus on hauska yhdistelmä uutta ja vanhaa, eri tyylejä ja ripaus museomaisuutta. Omistajapariskunta Tom ja Deede otti meidät lämpimästi vastaan kotitekoisten suklaakeksien ja kakun kera. Tuskin maltamme odottaa aamiaista!


Nyt allekirjoittanutta kutsuu tämä supermuhkea vuode ja rentouttavat unet.


Huomenna suunta kohti pääkaupunkia, Washington DC:tä.

t: Anni

New Orleans - jazzia ja syvän etelän tunnelmaa

Maisemat muuttuivat tänne Louisianan osavaltioon ajettaessa Texasin vehreistä karjalaitumista rämeisiksi suomaisemiksi. Onneksi sääennusteet eivät osuneet oikeaan, lämpötilan jälleen hipoessa epämukavaa n. 100 fahrenheitin (n. 38 celsiusta) lukemaa, aurinkoa riitti jälleen yllin kyllin.

Moottoritie halkoi kymmenien mailien matkan "uponnutta metsää"

New Orleans oli totaalisen erilainen kuin aiemmat näkemämme suuremmat kaupungit - sekoitus rentoa tunnelmaa ja kauniita vanhoja rakennuksia. Kaupungille on tunnusomaista ranskalaisen kulttuurin vaikutus, se näkyy sekä katujen nimissä että arkkitehtuurissa.

Bourbon Streetin turistihulinaa

Hieman keskikaupungilta sivussa sijaitsi idyllinen puutarhakaupunginosa Garden District. Vanhojen villojen ja suurten puiden varjossa kuuma ilmakaan ei tuntunut niin polttavalta.


Taas päästyämme vihdoinkin näin lähelle merta, oli ruokalistalla myös mereneläviä. Rapujen kanssa askartelu kävi työstä, herkullinen maku palkitsi.


Yleisvaikutelmaksi jäi rennon suurkaupungin fiilis. Musiikki soi kaikkialla ja ihmiset ottavat elämän rennosti.

Häät New Orleansin tapaan

Mahtava Mississippi

Huomenna matkamme jatkuu kohti Atlantaa.

t: Wille

Missä olit kun Kennedy ammuttiin?

No, 50-luvun jälkeen syntyneillä ei tästä tietenkään ole mitään muistikuvaa - meidän aikamme vastaavia maailmanmenoa järkyttäneitä tapahtumia ovat esim. 9/11 tai Suomessa kouluampumiset. Dallasin asukkaat muistavat kuitenkin varsin hyvin, missä olivat 22. marraskuuta vuonna 1963: hyvin todennäköisesti katujen varsilla vilkuttamassa, kun JFK vieraili kaupungissa.

Dallas ei ole kaupungilla kiertelyn kannalta kovin kummoinen kaupunki, ja tämän todettuamme päätimme etsiä täksi päiväksi jotain muuta tekemistä. Ensimmäinen asia, jonka täällä tapaamamme ihmiset mainitsevat, on todellakin se, että JFK ammuttiin Dallasissa, joten päätimme vierailla tapahtumalle omistetussa museossa (www.jfk.org). Museo sijaitsee rakennuksessa, jonka kuudennesta kerroksesta (siitä museon nimikin, The Sixth Floor Museum) Lee Harvey Oswald (oletettavasti) ampui ohi ajavaa Kennedyn seuruetta. Museo oli mielestämme todella hyvin toteutettu; ei liikaa mässäilyä vaan neutraalia ja selkeää raportointia. Museon kautta aikansa megauutistapahtuma aukeni meille 2000-luvun lapsillekin ihan uudella tavalla.

Kuudes kerros, kolmas ikkuna oikealta; sieltä ammuttiin tappavat laukaukset (tai sitten ei, salaliittoteorioita riittää...)

Päivä jatkui historiaohjelmalla: vierailimme Dallas Heritage Villagessa, joka on viime vuosisadan vaihteen texasilaista kylää kuvaava ulkoilmamuseo. Sinne on siirretty vanhoja rakennuksia lähiseuduilta ja kerätty aikakauden esineistöä. Mielestämme paikka oli mielenkiintoinen ja kauniisti toteutettu, joten oli harmi, että paikalla ei meidän lisäksemme ollut kuin muutama vierailija. Säällä saattoi toki olla osansa asiassa: lämpömittarin lukemat lähentelevät neljääkymmentä astetta ja ulkona on aika tukala olla. Voi myös olla, että kotiseutuhistoria museomuodossa ei oikein uppoa huvipuistoihin tottuneisiin amerikkalaisiin...

Päätimme päivän tutustumalla periamerikkalaiseen ilmiöön eli ostoskeskukseen. Eikä ihan mihin tahansa itäkeskukseen vaan oikeaan jättiostariin, jossa oli mm. luistinrata...


Huomenna matka jatkuu kohti etelää ja New Orleansia. Sää jatkuu ennusteiden mukaan lämpimänä, mutta odotettavissa on luultavasti sadetta ja ukkosta. Ilmojen haltija onkin suosinut meitä matkalla - toivottavasti suosio jatkuu vielä loppumatkankin niin, ettei ainakaan koko ajan sada.

t: Anni